|
Vääräkosken kartonkitehtaan perustaja, sahanomistaja G. A. Lönnqvist (1857–1922) rakennutti Vääräkosken kupeeseen puuhiomon ja kartonkitehtaan vuosina 1899–1901.1 Päätös kartonkitehtaan paikasta syntyi rahan niukkuuden sanelemana, sillä Lönnqvist oli menettänyt melkoisen omaisuuden Tampereella tapahtuneessa Idmanin pankkikriisissä.2
Voimansa tunnossa oleva kolmekymppinen tehtailija osasi katsoa eteenpäin ja näki puunjalostusteollisuuden kannattavana siintävän vision.3
Tampereella vaikuttaneen Lönnqvistin oikeana kätenä kauppakirja-asioissa toimi Ivar Yltiö. Hän hankki maita sekä koskiosuuksia Vääräkosken kartonkitehtaan haltuun.4
Alussa laitosta isännöi insinööri J. S. Boesl, Gustaf Adolfin rouvan veli.5 Lönnqvist-patruuna muutti perheineen Ähtäriin jouduttuaan myymään Tampereella olleet kaksi sahaansa sekä haulitornin Vääräkosken vuoksi.6
kuva: M. Niittyaho
Kartonkikone ostettiin vuonna 1901 H. Füllnerin konepajalta Saksan Warmbrunnista. Se oli Suomessa neljäs tämäntyyppinen kone.7 Tässä kartongin valmistus eli puumassan kokoaminen pahvilevyksi, kuivatus, kiillotus sekä leikkaus tapahtuivat yhtäjaksoisesti.8 Kartonkikone on saanut käyttövoimansa hihnavetoisesti, koneensuuntaisen valta-akselin välityksellä. Valta-akselia on alun perin käyttänyt höyrykone, joita tehtaan ensimmäisenä toimintavuotena on ilmoitettu olleen kaksi.9
Kartonkilinja oli kuitenkin hidas. Pahvia valmistui sen paksuudesta riippuen kymmenen, viidentoista metrin minuuttivauhdilla. Koneenhoitajat Eino Taipale ja Niilo Sulkava kertovat, että nopeuden avulla pystyttiin säätelemään eri paksuisten tuotteiden valmistumista. Mitä paksumpi tuote, sitä hitaammin raina kulki.10
Pahvinvalmistuksen aloittaminen Vääräkoskella oli osoitus Lönnqvistin ennakkoluulottomasta asenteesta.11 Nykypäivän näkökulmasta katsottuna hankkeeseen on tarvittu luovaa hulluutta. Kone tuotiin ensin junalla ja loppumatka hevosilla.12
kuva: Multaniemi Hilkka, näkymä kyypiltä lajittelusihdeille
Vuosina 1905-1906 rakennettiin vielä toinen puuhiomolaitos ns. Perännekoskeen13 vain muutama sata metriä Vääräkoskesta etelään.14 Tämä puuhiomo on kulkenut nimellä alatehdas näihin päiviin saakka, vaikka massan valmistus sen ainoassa liipissä eli hiomakoneessa lopetettiin jo 1970-luvulla. Alatehdas valjastettiin tuolloin voimalaitokseksi.
kuva: Martti Niittyaho, alakosken pato valmistuneena
|
Tehtailija G. A. Lönnqvistin kuoltua 9.1.1922, liike järjesteltiin uudelleen, ja se sai toiminimen G. A. Lönnqvistin perilliset.15 Mahtiaikoina liikkeen hallussa oli myös Ryötön paperitehdas Oy, joka hankittiin Serlachius-yhtiöltä vuonna 1927.16
Massaa Ryötöltä tuotiin laivoilla proomuja hinaten sekä talvella hevosella.17 Jo 1920-luvulla Vääräkoski oli suuri työnantaja, jolla oli 70 hengen vahvuinen työväki.
kuva: "Paperityttöjä" (Omistaja P. Poukka)
Kun Ryötön tehdas lakkautettiin seuraavan vuosikymmenen kuluessa, saatiin sieltä lisää työvoimaa.18
Vääräkosken toiminta-ajatuksena oli pitkään ruskean ja valkean puupahvin sekä pinkopahvin valmistus 1940-luvulta alkaen.19 Tätä tehtiin urakkatyönä, ja varsinkin naisilta pahvin uudelleen rullaus vaati kovaa työpanosta.
”Puolen kilon rullaks tehtiin se. Naiset sai tehdä hikihatussa, että ne kerkes sen tekkee pieniks…ihan täys urakka”.
Tehtaan vuosituotanto oli enimmillään 4000 tonnia ja raaka-aineena tuore kuusipuu.
Vääräkosken ja Ryötön massaa sekä lopputuotteista valkoista pahvia myytiin varhaisina aikoina Suomen puuhiomoyhdistyksen välityksellä Euroopan maihin. Ruskean pahvin markkinat olivat Eurooppaa laajemmat, määränpäänään Etelä-Amerikka.
Ruskeaa kartonkia sanottiin niin sitkeäksi, että sille annettiin lisänimi ”nahkakartonki”.20 Pinkopahvia meni lähinnä kotimaahan Paperikonttorin välityksellä.21 Vuodesta 1943 eteenpäin tämä myyntiagentti oli Finnboard.22 Lopputuotteiden pitkä matka alkoi neljän kilometrin mittaisella taipaleella Ähtärin asemalle.23
Lönnqvistien aikakausi tehtaan omistajina päättyi 1978. Tästä eteenpäin Vääräkoski Oy:n aikaan tehtaan johdossa olivat: Raimo Lamminaho, Ensio Niemelä ja Ahti Hintsa ja Vääräkosken Pahvi Oy:n aikaan Seppälä, Niemelä ja Lamminaho, vuodesta 1993 pelkästään Lamminaho. Teollisuusperinnekohde Vääräkosken ”patruunat” tänään ovat: Esko Kilponen, Timo Nyyssölä ja Risto Sivonen.
Lähteet:
1 Saha- ja Puutavarateollisuus eli Suomen teollisuus ja kauppa - Finsk industri och handel III (1928). Helsinki.
2 Peppi Seraidaris
3 Peppi Seraidaris
4 Sihvonen 2008
5 Keskisuomalainen 6.1.1962
6 Keskisuomalainen 6.1.1962
7 Koskinen & Metsäkylä 1999
8 Sihvonen 2008
9 Koskinen ja Metsäkylä
10 Eino Taipale & Niilo Sulkava
11 Koskinen & Metsäkylä 1999
12 Peppi Seraidaris
13 Suomen teollisuus ja kauppa, 36
14 Koskinen & Metsäkylä 1999
15 Suomen teollisuus ja kauppa
16 Suomen teollisuus ja kauppa
18 Taipale Eino, haastattelu
19 Koskinen ja Metsäkylä
20 Keskisuomalainen 6.1.1962
21 Suomen teollisuus ja kauppa
22 Sihvonen
23 Suomen teollisuus ja kauppa
|
